Nykytaiteeseen keskittyvän verkkojulkaisun Editmedian Rosa Kuosmanen kirjoittaa 21.3.2018:
“PRINT(MAKING) IS NOT DEAD – NYKYTAIDEGRAFIIKKA TÄNÄÄN
SICissä avautunut seitsemän nykytaiteilijan ryhmänäyttely The Eagle Has Landed kysyy, mitä on taidegrafiikka tänään. Teokset testaavat ja venyttävät taidemuodon konventioita ja rajoja, liukuen eri esitystapojen ja tekniikoiden välillä. Niinpä se saa myös pohtimaan, onko taiteenlajien rajojen hämärtyessä nykytaidegrafiikkaa ylipäätään mahdollista kategorisoida omaksi taiteenalakseen?
(kuva: SIC/Tuomas Linna, 2018)
Perinteinen taidegrafiikka tunnutaan usein asetettavan johonkin taidekäsityön ja kuvataiteen väliselle harmaalle alueelle. Ainakin nykytaidegrafiikan suuntauksiin vihkiytymättömällä mielikuva on pitkään nojannut yksipuoliseen ajatukseen kaksiulotteisesta, esitystavoiltaan konventionaalisesta – ja huokeammasta – taiteenlajista. Taidegrafiikka vaikuttaa edelleen jääneen uniikkia taideteosta glorifioivalla nykytaidekentällä vähemmälle huomiolle, osittain juuri painokuvan ja vedosten monistusmahdollisuuden vuoksi. Kuvan loputtoman monistamisen, jatkuvan uudelleen muokkauksen, hajottamisen ja lainaamisen aikakaudella digitaalisen ja analogisen, alkuperäisen ja reproduktion väliset rajanvedot kuitenkin hämärtyvät entisestään. Taidegrafiikka ei ole tässä poikkeus.
Digitaalinen murros on demokratisoinut suuritöistä manuaalista työstämistä ja kallista painolaitteistoa, työvälineitä ja painopajoja edellyttävää taidelajia. Taidegrafiikan suosio nykytaiteilijoiden keskuudessa tuntuu kasvaneen, ja grafiikasta on tullut monien uusien tekijöiden päämedium. Samalla monet tekijät liikkuvat sujuvasti taiteen, suunnittelun ja esimerkiksi kuvituksen rajapinnoilla. Suomessa nykytaiteen museoihin nykytaidegrafiikka tekee isommassa mittakaavassa vielä tuloaan, mutta galleriakentällä sen uudet ilmenemismuodot saavat yhä enemmän tilaa myös grafiikkaan keskittyvien tilojen ulkopuolella. Viimeistään uniikkeja vedoksia ja pieniä editiomääriä suosivien ja tekniikoita kokeilevasti yhdistelevien tekijöiden myötä taidegrafiikka on alettu mieltää tasavertaiseksi nykytaiteen lajiksi.
Konsta Ojalan SICiin kuratoima näyttely The Eagle Has Landed osoittaa, että nykytaidegrafiikka on kaikkea muuta(kin) kuin kaksiulotteisia painokuvia. Se kurkottaa voimakkaasti muiden nykytaidelajien suuntaan yhdistäen taidegrafiikan menetelmillä toteutettuja elementtejä veistokseen, performanssiin, käsitteellisiin lähtökohtiin ja installaatioon. Materiaalisuus ja tilallisuus ovat näyttelyssä vahvasti läsnä. Teokset testaavat taidegrafiikan konventioita ja rajoja, ja näyttelyssä niitä katsookin ennen kaikkea useiden tekniikoiden ja esitystapojen välillä orgaanisesti ja vapaasti liikkuvana nykytaiteena. Siksi mietityttääkin, onko taidemuotojen rajojen hämärtyessä taidegrafiikkaa ylipäätään tarpeellista, tai mahdollista, kategorisoida omaksi taiteenalakseen? Liika taidelajin määrittämiseen juuttuminen myös helposti häiritsee tai dominoi itsenäisten teosten sisältöjen tarkastelua.
(kuva: SIC/Tuomas Linna, 2018)
Inma Herrera on työskentelyssään, kuten reilu vuosi sitten Huudossa esitetyssä hienossa Transitional Magnetism -näyttelyssä voimakkaasti kyseenalaistanut grafiikan määrityksen pelkkänä painokuvaan nojaavana taidemuotona. Herrera on näyttelyissään yhdistänyt taidegrafiikkaa esineteoksiin ja myös käsitteellistänyt sitä käyttäen grafiikkavälineistöä ja -materiaaleja kuten arabikumia teoksissaan objektinomaisena raaka-aineena. SICissä nähtävässä Towards Samadhi III -installaatiossa tilallinen monotypiavedos yhdistyy veistokseen ja ääniteokseen.
(kuva: SIC/Tuomas Linna, 2018)
Tatu Tuomisen teokset vaikuttavat ensikatsomalta perinteisiltä rakennuspiirrustuksilta, mutta niiden dekonstruoitu kuva-aihe muovaakin uudenlaisia modernistisia arkkitehtuuriutopioita. Sekä kollaasitekniikalla kerrostettu teos sarjasta On the Future of Architecture Since 1889 (Institute) että kuivaneulatekniikalla toteutettu Carceri Contemporanei (Säynätsalon kunnantalo) -sarja kommentoivat modernistisia ihanteita hajottaen ja uudelleen rakentaen teoksen kuvaelementtejä.
Viime vuonna Sinnessä esitetty Inka Bellinnäyttely Synchronicity oli Sinnen ensimmäinen taidegrafiikkaa esittelevä näyttely. Siinä konemaisesta painojäljestä ja minimalistisista kuva-aiheista rakentui kiinnostava ja huolellisesti tematisoitu kuva tekoälyn piirtämästä tulevaisuuden maailmasta. Alkuvuonna Artekilla nähty Vuoden graafikko 2018 -palkintonäyttely Zanni koostui reliefimäisistä teoksista, jotka suhtautuivat grafiikanlehtiin enemmänkin veistosmaisina, värejä ja tekstuureja korostavina esineteoksina. Myös The Eagle Has Landed -näyttelyssä Bellin teokset Moulting I & IIilahduttavat kekseliäisyydellään. Paperia kolmiulotteisesti venyttävissä serigrafiateoksissa tilallisuus asettuu keskiöön, kun itse painojäljestä jää ainoastaan häivähdys näkyviin.
Idun Baltzerserin suurikokoiset, kankaalle toteutetut puupiirrokset kuvaavat nuoria huppariasuisia, poispäin katsojan tarkastelusta kääntyneitä tyttöjä. Materiaalisuus pääsee oikeuksiinsa lähes koko seinän korkuisessa teoksessa, jonka edessä tuntuu pieneltä. Baltzerserin tyttöhahmot omat kääntyneet kohti omaa maailmaansa, jonne katsojaa ei ole kutsuttu mukaan. Perinteinen tekniikka yhdistyy ajattomuudessaan sekä menneeseen että tulevaa kurkottavaan kuva-aiheeseen.
Konsta Ojalan serigrafiaa ja maalausta yhdistävässä, neonväreissään silmissä särisevässä teoksessa Adventures paperi valuu vähitellen kankaaksi, eikä katsoja erota mistä toinen tekniikka alkaa ja toinen päättyy.
Näyttelyn tekijät lähestyvät taidegrafiikkaa kokeellisesti, venyttäen ja muokaten painettua kuvaa ja sen käsitettä, kuin päämäärätietoisesti pyrkien pois kaksiulotteisuuden ja vanhentuneiden käsitysten painolastin alta. Ryhmänäyttelystä huokuu vapautunut, kokeileva ja kollektiivinen tunnelma, joka sopii hyvin mielikuvaan taidegrafiikan tekemisen yhteisöllisyydestä. Teosten sisällöllisen vaihtelevuuden ja aiheiden moninaisuus saa kuitenkin pohtimaan, riittääkö pelkkä erilaisten painomenetelmien käyttö näyttelyn temaattisesti yhdistäväksi tekijäksi? Kaikilta tekijöiltä näkisi mieluusti samalla enemmän teoksia, jotka representoisivat tekijänsä työskentelyä ja siinä käsiteltävää tematiikkaa laajemmin.”
Idun Baltzersen
Inka Bell
Robin Ellis
Inma Herrera
Konsta Ojala
Suvi Sysi
Tatu Tuominen
“In the age of digitalization, the eagle has landed.”
The exhibition The Eagle Has Landed brings together visual artists who share an experimental and open approach to printmaking. The exhibition wishes to examine the ways traditional techniques of printmaking are reinterpreted and altered in the field of contemporary art. Where can contemporary printmaking extend to?
The selected artists correspond to the printed image in various ways. Different printing methods are e.g. applied to a digital image or the print is modified and reconstructed through the process of manipulation. A printed image continues to multiply, moving towards other forms of contemporary art such as installation and performance.
During the exhibition´s opening times, a durational performance by Suvi Sysi is on view at SIC.
I’m glad to find images of my paper cut-out from 2005 “Coming Straight from the Boondox” featured in Päivikki Kallio’s excellent article “New Strategies” published in “Printmaking in the Expanded Field” (2017) – a collection of texts edited by Jan Pettersson which concludes the seminar with the same name held at Oslo National Academy of the Arts in 2015. If you are interested in printmaking theory and contemporary artists working with printed matter I suggest you get the book from Oslo National Academy of the Arts (pitef(at)khio.no). It is a good read (as you can judge from the pink markers)!
Minna Suoniemi: Still from video “Metropolis”, 2017; Photo: Minna Suoniemi
“Shadows of Tomorrow” Galleria Huuto @ HilbertRaum, 30.9. – 8.10.2017
with Mikko Kallio, Pasi Mälkiä, Minna Suoniemi, Tatu Tuominen and Marja Viitahuhta
Opening on Friday 29th September 6 – 10 pm. Welcome!
HilbertRaum, Reuterstr. 31, 12047 Berlin
How do we imagine the future in an era of globalization of media, arrival of climate change and prolonged conflicts? How can the city function as a place for non-commercial activity or as material for visual play? How do recognisable forms and stories get constructed, torn apart and re-imagined in collage, montage, text and sculpture?
Shadows of Tomorrow is a group exhibition by five artists from Galleria Huuto, Helsinki, Finland. The works in the exhibition are videos, collages and sculptures. They refer to other works, other materials, other entities, other images. They are formations of personal notions and imaginations of what could be, they merge together materials that initially may seem unfit. In comparison to a single coherent illusory image, hybridising seemingly unrelated elements appears as a suitable way to represent the uncharted future.
Shadows of Tomorrow is also a part of an artist-run exchange project and collaboration between Galleria Huuto, Helsinki and HilbertRaum, Berlin as well as a counterpart to an exhibition ”No Net Working” held in Galleria Huuto last May by artists David Benforado, Kuno Ebert, Hannah van Ginkel, Daniel Wiesenfeld and Clemens Wilhelm.
This exchange strengthens and broadens networks of artists between Finland and Germany and functions as a platform for sharing experiences of managing artist-run and non-profit galleries showcasing contemporary art in its various forms.
“Shadows of Tomorrow” Galleria Huuto @ HilbertRaum, 30.9. – 8.10.20177
Mikko Kallio, Pasi Mälkiä, Minna Suoniemi, Tatu Tuominen ja Marja Viitahuhta
Avajaiset perjantaina 29.9. klo 18 – 22. Tervetuloa!
HilbertRaum, Reuterstr. 31, 12047 Berlin
Millaiseksi kuvittelemme tulevaisuuden aikana, jota määrittävät median globalisoituminen, ilmastonmuutos ja pitkittyneet konfliktit? Miten kaupunki voi toimia epäkaupallisena tilana tai visuaalisen leikin materiaalina? Miten tarinoita tai muotoja voi koota, hajottaa ja kuvitella uudestaan kollaasin, montaasin, tekstin ja kuvanveiston keinoin?
Shadows of Tomorrow on viiden Galleria Huudon jäsentaiteilijan yhteisnäyttely, jossa on esillä videoita, kollaaseja ja veistoksia. Teokset viittaavat toisiin teoksiin, materiaaleihin, kokonaisuuksiin ja kuviin. Teokset ovat muotoutumia henkilökohtaisista havainnoista ja kuvitelmista, sekä yhteensulautumia aineksista, jotka saattavat ensin vaikuttaa eriparisilta. Näennäisen yhteensopimattomien osien liittäminen toisiinsa näyttäytyy parempana keinona kuvata kartoittamatonta tulevaisuutta kuin yksittäinen, koherentti, illusorinen kuva.
Shadows of Tomorrow on helsinkiläisen Galleria Huudon ja berliiniläisen HilbertRaumin välinen yhteistyö ja vastapari näyttelylle ”No Net Working”, joka pidettiin Galleria Huudossa viime toukokuussa. Näyttelyssä oli esillä David Benforadon, Kuno Ebertin, Hannah van Ginkelin, Daniel Wiesenfeldin ja Clemens Wilhelmin teoksia.
Näyttelyvaihto vahvistaa ja laajentaa suomalaisten ja saksalaisten taiteilijoiden välisiä verkostoja. Samalla se toimii keskustelualustana, jonka avulla voidaan jakaa tietoa, kokemuksia ja ajatuksia liittyen taiteilijavetoisten ja voittoa tavoittelemattomien taidetilojen ylläpitoon sekä monimuotoisen ja ajankohtaisen nykytaiteen esilletuomiseen.
In Porvoo Triennal Tatu Tuominen presents his collage series “Studying Modern Architecture with a Knife” and video installation “Standing in the Ruins”. The work deals with issues of modernist architecture and the ideals of living – and how modern architecture is presented in photography: as perfect, complete and without any human presence.
The collage series is made by cutting and gluing pages of architecture books. The video is made by shooting paper scrap, the by-product of the collage series. By reorganizing the mismatched cut-outs Tuominen makes new representations of architecture, new meanings and images of cities that could have been.
I’m very happy to have my work featured in the exhibition and artists’ book “Metropolis & Invisible Cities” at Contellation Studios; Lincoln, Nebraska, USA
October 21 – December 21, 2016
You are welcome this Friday, October 21, 6 – 8 pm for the opening reception of the book arts exhibition: Metropolis & Invisible Cities.
“Over 200 artists from across the USA and the globe have contributed a folio page to construct a new leporello book inspired by Invisible Cities, the novel by Italo Calvino. Additional artists books will be included.
Metropolis is a handmade book venture in a spectrum of printmaking processed by artists from around the world, created in 2014, including two from Constellation Studios. The theme speaks to the broad contemporary urban experience and extends to the idea of the network of communication possible today. This book has been shown throughout Europe, in Brazil and Washington DC, and now premiering in the mid-west!”
“Carceri Contemporanei (Seinäjoki Library II), 2016, drypoint and chine-collé, 57,5 x 79,5 cm, Photo: Tatu Tuominen
Uusia teoksiani on esillä ARKKI – Taidegrafiikkaa -näyttelyssä Lapuan taidemuseossa.
On myös ilo olla hyvässä seurassa. Näyttelyssä on teoksia seuraavilta taiteilijoilta: Maija Albrecht, Jussi Juurinen, Juho Karjalainen, Teija Lehto, Tatu Tuominen ja Annu Vertanen
yksityiskohta teoksesta “Arkkitehdin uni”, kuulakärkikynä paperille
Sain Porvoon varjotriennaalin puitteissa tilaisuuden toteuttaa taideteoksen yhteistyössä Lelukauppa Riimikon kanssa. Minulle ulkopaikkakuntalaisena tuli Porvoosta mieleen vanhat puutalot ja joki, eli historiallinen Vanha Porvoo. Kun kävin vierailulla Porvoossa alkuvuodesta, ajoimme läpi Gammelbackan lähiön, joka kiinnitti huomioni. Se oli tyylipuhdas metsälähiö.Gammelbackasta teki mielenkiintoisen se, että se ei sopinut stereotyyppiseen käsitykseeni Porvoosta. Teoksella Arkkitehdin uni tuodaan jotain kyseisestä lähiöstä pittoreskin Vanhan Porvoon keskelle. Instaallaation lähtökohtana ovat olleet gammelbackalaisen lähiötalon rakennuspiirustukset.
Gammelbackan alkuperäisen suunnitelman on tehnyt modernin arkkitehtuurin suurnimi, Alvar Aalto. Aallon piirustuspyödällä syntyi 1960-luvun lopulla kaava uudelle lähiölle. Näihin aikoihin moderniin arkkitehtuuriin kohdistui suuria odotuksia: arkkitehtuurin ja kaupunkisuunnittelun toivottiin ratkaisevan moninaiset yhteiskunnalliset ongelmat. Gammelbackan lähiö oli ikään kuin tutkimuslaboratorio, jossa tarkoituksena oli uudistaa kaupunkiasumista niin toiminnallisesti kuin esteettisestikin. Pyrkimykset olivat yleviä: asumisen standardit voitaisiin tulkita uudelleen. Gammelbackasta oli tuleva valoisuuden, terveellisyyden ja luonnonläheisyyden tyyssija.
Tuosta hetkestä on nyt yli puoli vuosisataa. Historian tuulet ovat jo pitkään puhaltaneet Gammelbackan kallioilla, yli Aallon piirustuspöydän sekä koko laajan maailman. Maailman muuttuessa asumisen ideaalit muuttuvat ja suunnitelmat sen myötä. Nykyään 60–70-luvun betonilähiöt nähdään usein epäonnistuneina. Ne eivät vastanneet niihin kohdistuneisiin odotuksiin.
Arkkitehdin unen inspiraationa oli yksi Gammelbackan taloista, VVO Peiponkallio, Talo A, ja sen rakennuspiirustukset. Valitsin piirustusvälineeksi kuulakärkikynän. Se on väline, joka on kaikille tuttu, kaikki tietävät miltä tuntuu kirjoittaa tai piirtää kuulakärkikynällä. Teoksessa tuuli liikuttaa piirustuksia. Ikkunassa suorassa auringonvalossa kuulakärkikynän muste vaalenee nopeasti, joten näyttelyn aikana piirustusjälki haalistuu, kuten asumisen ideaalit ja unelmat paremmasta huomisesta. Arkkitehdin unessa kuulakärkikynällä tehdyt merkit muuttuvat tavoittamattomiksi alaviitteiksi tarinassa, joka kertoo Porvoon historiasta.
“Arkkitehtuurin visualisoiminen kaksiulotteiseen muotoon on tunnetusti haastavaa. On olemassa arkkitehtuuriin erikoistuneita valokuvaajia. Maalaustaiteessa rakennetut miljööt ovat olleet teosten aiheena yhtä kauan kuin luonnonmaisematkin. Nykyään visualisointeja tehdään kaupalliseen käyttöön lähinnä tietokoneohjelmien avulla.
Tatu Tuomisen uusi teoskokonaisuus Studying Modern Architecture with a Knife on kunnianhimoinen dokumentti modernin arkkitehtuurin ideaaleista. Se hylkää dokumentaatioille tyypillisen suoraviivaisen realismin. Se rakentaa kokonaistulkintaa muotokielen ja mittakaavan estetiikasta. Kaksiulotteisuudestaan huolimatta teokset pystyvät välittämään tilakokemuksen, tulkinnan siitä, miltä tilan mittakaava, rytmi ja massojen sommittelu tuntuvat rakennuksen äärellä.
Tuominen rakentaa teoksensa arkkitehtuurikirjojen ja -lehtien kuvamateriaalista. Hän leikkaa kuvat tarkasti haluamiinsa arkkitehtonisiin muotoihin ja liimaa palasista tavoittelemansa uuden kokonaisuuden. Koska kollaasin materiaalina ovat kirjojen ja lehtien kuvat, eksyy materiaalin joukkoon myös kirjaimia ja taitollisia yksityiskohtia. Tämä sitoo teokset ilmavalla tavalla myös kollaasin historiaan: modernisteihin, jotka rakensivat teoksia mainoksista, käärepapereista ja sanomalehdistä.
Tuomisen kollaasit ovat niin tarkkaa työtä, että on katsottava uudestaan tajutakseen ne palasista rakennetuiksi. Pohjana toimii klassinen grafiikanpaperi, joka tarjoaa teokselle myös marginaalit.
Tuominen on käsitellyt aihetta myös videoteoksessa Standing in the Ruins. Videossa kamera kiertää Tuomisen kollaasisarjan valmistamisesta syntynyttä kuvallista paperisilppua. Videon taustalla kuuluva musiikki luo teokseen samaan aikaan nostalgisen ja futuristisen olon. Tuominen on koostanut ääniraidan sämpläämällä, muokkaamalla ja yhdistelemällä pienen pieniä palasia Gottfried Huppertzin Metropolis-elokuvaa varten säveltämästä musiikista.
Kameran hidas liike ja aavemaiset paperipalasista rakentuvat korttelit tuovat mieleen videopelit, surrealistiset tulevaisuusvisiot ja niiden sisällä kytevän epätoivon.
Assosiaatio on mielenkiintoinen, koska juuri epätoivo ruokki arkkitehtuurin modernismia sodan jälkeen. Uusi nousu tarkoitti uutta ajattelua, mutta myös mahtipontisuutta ja paatosta.
Kollaaseihin ja videoon on ladattu jotain surrealistista. Päällekkäin kerrostuvat rakennetut muodot johdattavat katsojan tulevaisuuden kaupunkeihin, jossa jokainen pinta on alusta projisoinnille.
Tuominen ei siis kuvaile arkkitehtuurin nykytilaa, eikä hänen teostensa suhde modernistisen arkkitehtuurin ideaaleihinkaan ole kovin kuvaileva. Pikemmin hänen otteensa on selittävä. Hän pyrkii selvittämään, miksi modernistinen arkkitehtuuri on päätynyt nykyiseen muotoonsa.
Osaltaan teoksiin kätkeytyy myös idealismia. Miten arkkitehtuuria voitaisiin parantaa ja kehittää vanhojen ideaalien pohjalta?”
“Visualization of architecture in a two-dimensional form is known to be challenging. There are photographers who specialize in architecture. Built environments have been used as themes in painting for just as long as natural landscapes. Today visualizations are created for commercial purposes primarily using computer programs.
Tatu Tuominen’s new collection of works entitled Studying Modern Architecture with a Knife is an ambitious documentation of the ideals of modern architecture. It abandons the straightforward realism which is typical of documentation, instead building an overall interpretation of the esthetics of design and scale. In spite of the two-dimensional nature, the works manage to convey a spatial experience, an interpretation of what the scale and rhythm of the space and the arrangement of masses might feel like when one is next to the building.
Tuominen builds his works using images from architectural books and magazines. He cuts the images carefully to create the desired architectural shapes and glues the pieces together to form a new entity. As the material used in the collage comes from books and magazines, it also includes occasional letters and layout-related details. This also links the works to the history of collage, to the modernists who composed their works of advertisements, wrapping paper and newspaper.
Tuominen’s collages are so carefully executed that one has to take another look to realize that they consist of pieces. The base used is a classic printmaking paper which also provides margin for the works.
Tuominen has dealt with the same theme in his video Standing in the Ruins. In the video the camera goes around the leftover pieces of paper generated in the process of Tuominen’s collage series. The music playing in the background makes the video feel nostalgic and futuristic at the same time. Tuominen has created the soundtrack by sampling, modifying and arranging tiny pieces of the music Gottfried Huppertz composed for the film Metropolis.
The slow movement of the camera and the eerie buildings made of paper pieces make one think of video games and surrealistic future visions and the despair smoldering in them. This association is interesting because it was despair that fed modernism in architecture after the war. The new emergence meant a new mindset but also pomposity.
There is something surrealistic about the collages and the video. The layered built shapes lead the viewer to future cities where every surface is a basis for projection.
Tuominen does not describe the current state of architecture nor is the relationship between his works and the ideals of modernist architecture very descriptive. Instead his approach is explanatory. He tries to sort out why modernist architecture has ended up in its current form.
There is also some idealism behind his works. How could architecture be improved and developed on the basis of the old ideals?”
Villa Roosan kesänäyttelyssä liikutaan toden ja epätoden rajapinnoilla
Tatu Tuominen, Samuli Heimonen, Päivi Hirsiaho, Jouna Karsi, Anssi Kasitonni, Teemu Korpela, Kati Lehtonen, Lotta Mattila, Anne Meskanen-Barman, Lauri Nykopp, Pilvi Ojala, Marja Pirilä, Risto Puurunen, Tiina Pyykkinen, Ilkka Virtanen, Charlotta Östlund sekä Metaria-ryhmä.
ARTISTS 2012. The 117th Finnish Artists’ exhibition at Taidehalli, Helsinki
1. December – 6. January, at Taidehalli, Helsinki
Listen to the artist! The 117th annual exhibition of the Artists’ Association of Finland gives the floor to 57 artists whose new works comment on the human condition with subtle humour. What kind of a world do we live in today?
Among others, Tatu Tuominen’s work is also on Display.
If you are interested in printmaking theory and contemporary artists working with printed matter I suggest you get the book from Oslo National Academy of the Arts (pitef(at)khio.no). It is a good read (as you can judge from the pink markers)!
