Galeria Huuto Uudenmaankatu
“Arkkitehtuurin visualisoiminen kaksiulotteiseen muotoon on tunnetusti haastavaa. On olemassa arkkitehtuuriin erikoistuneita valokuvaajia. Maalaustaiteessa rakennetut miljööt ovat olleet teosten aiheena yhtä kauan kuin luonnonmaisematkin. Nykyään visualisointeja tehdään kaupalliseen käyttöön lähinnä tietokoneohjelmien avulla.
Tatu Tuomisen uusi teoskokonaisuus Studying Modern Architecture with a Knife on kunnianhimoinen dokumentti modernin arkkitehtuurin ideaaleista. Se hylkää dokumentaatioille tyypillisen suoraviivaisen realismin. Se rakentaa kokonaistulkintaa muotokielen ja mittakaavan estetiikasta. Kaksiulotteisuudestaan huolimatta teokset pystyvät välittämään tilakokemuksen, tulkinnan siitä, miltä tilan mittakaava, rytmi ja massojen sommittelu tuntuvat rakennuksen äärellä.
Tuominen rakentaa teoksensa arkkitehtuurikirjojen ja -lehtien kuvamateriaalista. Hän leikkaa kuvat tarkasti haluamiinsa arkkitehtonisiin muotoihin ja liimaa palasista tavoittelemansa uuden kokonaisuuden. Koska kollaasin materiaalina ovat kirjojen ja lehtien kuvat, eksyy materiaalin joukkoon myös kirjaimia ja taitollisia yksityiskohtia. Tämä sitoo teokset ilmavalla tavalla myös kollaasin historiaan: modernisteihin, jotka rakensivat teoksia mainoksista, käärepapereista ja sanomalehdistä.
Tuomisen kollaasit ovat niin tarkkaa työtä, että on katsottava uudestaan tajutakseen ne palasista rakennetuiksi. Pohjana toimii klassinen grafiikanpaperi, joka tarjoaa teokselle myös marginaalit.
Tuominen on käsitellyt aihetta myös videoteoksessa Standing in the Ruins. Videossa kamera kiertää Tuomisen kollaasisarjan valmistamisesta syntynyttä kuvallista paperisilppua. Videon taustalla kuuluva musiikki luo teokseen samaan aikaan nostalgisen ja futuristisen olon. Tuominen on koostanut ääniraidan sämpläämällä, muokkaamalla ja yhdistelemällä pienen pieniä palasia Gottfried Huppertzin Metropolis-elokuvaa varten säveltämästä musiikista.
Kameran hidas liike ja aavemaiset paperipalasista rakentuvat korttelit tuovat mieleen videopelit, surrealistiset tulevaisuusvisiot ja niiden sisällä kytevän epätoivon.
Assosiaatio on mielenkiintoinen, koska juuri epätoivo ruokki arkkitehtuurin modernismia sodan jälkeen. Uusi nousu tarkoitti uutta ajattelua, mutta myös mahtipontisuutta ja paatosta.
Kollaaseihin ja videoon on ladattu jotain surrealistista. Päällekkäin kerrostuvat rakennetut muodot johdattavat katsojan tulevaisuuden kaupunkeihin, jossa jokainen pinta on alusta projisoinnille.
Tuominen ei siis kuvaile arkkitehtuurin nykytilaa, eikä hänen teostensa suhde modernistisen arkkitehtuurin ideaaleihinkaan ole kovin kuvaileva. Pikemmin hänen otteensa on selittävä. Hän pyrkii selvittämään, miksi modernistinen arkkitehtuuri on päätynyt nykyiseen muotoonsa.
Osaltaan teoksiin kätkeytyy myös idealismia. Miten arkkitehtuuria voitaisiin parantaa ja kehittää vanhojen ideaalien pohjalta?”
– Veikko Halmetoja
——————————————————————————————————————————————————–
“Visualization of architecture in a two-dimensional form is known to be challenging. There are photographers who specialize in architecture. Built environments have been used as themes in painting for just as long as natural landscapes. Today visualizations are created for commercial purposes primarily using computer programs.
Tatu Tuominen’s new collection of works entitled Studying Modern Architecture with a Knife is an ambitious documentation of the ideals of modern architecture. It abandons the straightforward realism which is typical of documentation, instead building an overall interpretation of the esthetics of design and scale. In spite of the two-dimensional nature, the works manage to convey a spatial experience, an interpretation of what the scale and rhythm of the space and the arrangement of masses might feel like when one is next to the building.
Tuominen builds his works using images from architectural books and magazines. He cuts the images carefully to create the desired architectural shapes and glues the pieces together to form a new entity. As the material used in the collage comes from books and magazines, it also includes occasional letters and layout-related details. This also links the works to the history of collage, to the modernists who composed their works of advertisements, wrapping paper and newspaper.
Tuominen’s collages are so carefully executed that one has to take another look to realize that they consist of pieces. The base used is a classic printmaking paper which also provides margin for the works.
Tuominen has dealt with the same theme in his video Standing in the Ruins. In the video the camera goes around the leftover pieces of paper generated in the process of Tuominen’s collage series. The music playing in the background makes the video feel nostalgic and futuristic at the same time. Tuominen has created the soundtrack by sampling, modifying and arranging tiny pieces of the music Gottfried Huppertz composed for the film Metropolis.
The slow movement of the camera and the eerie buildings made of paper pieces make one think of video games and surrealistic future visions and the despair smoldering in them. This association is interesting because it was despair that fed modernism in architecture after the war. The new emergence meant a new mindset but also pomposity.
There is something surrealistic about the collages and the video. The layered built shapes lead the viewer to future cities where every surface is a basis for projection.
Tuominen does not describe the current state of architecture nor is the relationship between his works and the ideals of modernist architecture very descriptive. Instead his approach is explanatory. He tries to sort out why modernist architecture has ended up in its current form.
There is also some idealism behind his works. How could architecture be improved and developed on the basis of the old ideals?”
– Veikko Halmetoja