Lahden Jaksonkadun uuden asuinkorttelin julkisivuissa häilyy kauan sitten kadonnut asemarakennus. Kuvataiteilija Tatu Tuominen tutki Lahden historiaa ja innostui rautateiden merkityksestä kaupungin synnylle. Taideteoksen kautta paikan menneisyys on nyt osa asukkaiden elämää.
Vanha puinen Lahden rautatieasema häilyy graafisina kuvioina Lahden Matkakeskuksen viereisen asuinkorttelin neljän kerrostalon julkisivuissa. Kuvataiteilija Tatu Tuomisen teos Ratavarren aarre on kunnianosoitus rautateiden pitkälle historialle. Teos sijoittuu Lahden Asunnot Oy:n ja TA-Asumisoikeus Oy:n rakennuttamaan uudiskohteeseen osoitteessa Jaksonkatu 1–9.
“Toiveenani oli, että teos voisi syventää Jaksonkadun uusien asukkaiden suhdetta asuinpaikkaansa”, kertoo Tatu Tuominen ajatuksestaan teoksen taustalla.
Ratavarren aarre -teoksen innoittajana on Suomen rautateiden historia ja niiden merkitys kyseiselle paikalle. Rautatien ansiosta Lahdesta kehittyi aikoinaan kaupunki. Kun rautatiet tulivat 1800-luvun loppupuolella Suomeen, raiteita pitkin ei kulkenut vain ihmisiä ja tavaroita, vaan ne olivat tiedon ja kulttuurivaihdon valtateitä.
Teosta suunnitellessaan Tuominen tutustui Suomen Rautatiemuseon arkistoihin, jonka kokoelmista löytynyt akvarellein väritetty rakennuspiirustus Lahden järjestyksessään toisesta rautatieasemasta on toiminut teoksen lähtökohtana. Vuonna 1878 rakennetun rautatieaseman suunnitteli arkkitehti Knut Nylander. Kaunis asemarakennus oli puuta ja keisarillisen tyylin mukaan keltainen. Valmistuttuaan se oli paikkakunnan tärkeimpiä kulttuuritiloja. Rakennus purettiin vuonna 1935 nykyisen asemarakennuksen tieltä.
Vanhasta rakennuspiirustuksesta Tuominen poimi teokseen kuvafragmentteja, jotka uurrettiin fotomekaanisin keinoin betonielementtien pintaan. Viisiosainen teos sijoittuu eri puolille asuinkorttelin julkisivua. Kuvat ovat samassa mittakaavassa kuin alkuperäinen asemarakennus.
Heijastukset jo kadonneesta rautatieasemasta, joka aikoinaan sijaitsi Jaksonkadun asuinkorttelin lähellä, häilyvät rakennuksen pinnoilla. Teoksen myötä kaupungin menneisyys ja nykyhetki asettuvat limittäin tässä korttelissa, kertoo Tuominen teoksestaan.
Teos toteutettiin tilaustyönä Lahden Asunnot Oy:lle ja TA-Asumisoikeus Oy:lle. Teoksen taidekoordinoinnista ja tuotannosta vastasi Upeart.
“Trackside Treasure”, 2023 Photo: Ilkka Vuorinen, 2023
The facades of the new residential block on Lahti’s Jaksonkatu feature images of a long-lost station building. Visual artist Tatu Tuominen researched the history of Lahti and was impressed about the significance railways had for the birth of the city. The artwork in place, the history of the site is now part of the residents’ lives.
The old wooden railway station of Lahti is seen as graphic images on the facades of the four apartment buildings in the residential block next to Lahti Travel Centre. Visual artist Tatu Tuominen’s work Trackside Treasure is a tribute to the long history of the railways. The work is located in a residential block built by Lahden Asunnot Oy and TA-Asumisoikeus Oy at Jaksonkatu 1–9.
“My aim was that the artwork could deepen the relationship of the people living in Jaksonkatu to their place of residence,” says Tatu Tuominen about the idea behind the work.
The inspiration for the work Trackside Treasure is the Finnish railway history and its importance to the place in question. Lahti developed into a city because of the railway. When the first railways were built in Finland at the end of the 19th century, not only people and goods traveled along the tracks, but they were highways of information and cultural exchange.
When planning the piece, Tuominen went through the archives of the Finnish Railway Museum, and found a beautiful watercolored plan of the now lost railway station of Lahti. This picture served as the source image of the work. Built in 1878, the railway station was designed by architect Knut Nylander. The station building was made of wood and painted yellow according to the prevailing imperial style. After completion, it was one of the most important cultural spaces in the vicinity. The building was demolished in 1935 to make way for the current station building.
Tuominen sampled fragments from the old plan which were etched into the surface of the concrete elements by photomechanical means. The five-part work is located on different sides of the facade of the residential block. The pictures are on the same scale as the original station building.
“Reflections from disappeared train station, which was once located near the Jaksonkatu residential block, can be seen on the surfaces of the building. By looking at the artwork, the city’s past and present are superimposed in this building,” says Tuominen about his work.
The work was commissioned for Lahden Asunnot Oy and TA-Asumisoikeus Oy. Upeart was responsible for the art coordination and production.
Galleria Huudon jäsentaiteilija Tatu Tuominen toteutti seinämaalauksen gallerian uusien tilojen aulaan Kalasatamaan. Hän lainaa maalauksessaan 1500-luvun taiteen ihmiskuvaa, jossa on häiritsevältä tuntuvia yhtäläisyyksiä omaan aikaamme. Tuominen siteeraa seinämaalauksessaan 1500-luvulla eläneen taidegraafikko Dirk Volkertsz Coornhertin Kaksitoista patriarkkaa -grafiikansarjan kuvastoa mutta on muokannut sitä mieleisekseen. Tuominen on jäljentänyt joitakin sarjan hahmoja maalaamalla grafiikanvedosten viivaston musteella seinään. Näin menneisyyden ihmiskuva keskustelee oman aikamme kanssa.
Vaikka antiikin hyveitä, raamatun tarinoita ja renessanssin idealismia kuvaavat hahmot näyttävätkin nyt vierailta, irvokkailta ja huvittavilta, jotkut asiat eivät puolessa vuosituhannessa ole muuttuneet paljoakaan: Mies edustaa ihmiskuntaa, ihminen alistaa muut lajit omille pyrkimyksilleen ja jokin sota on aina käynnissä.
Tatu Tuominen Luomakunnan kruunu – Ruuben ja Leevi istumassa eläinten päällä (Dirk Volkertsz Coornhertin mukaan), 2023, akryylaatti ja akryylimuste seinään, 260 x 485 cm, kuva: Tatu Tuominen
The Crown of God’s Creation welcomes you to Galleria Huuto
Galleria Huuto member artist Tatu Tuominen has made a painting in the lobby of the gallery’s new premises in Kalasatama. In his painting, Tuominen appropriates the idea of man from 16th century art, in which there are disturbing similarities to our own time.
In his wall painting, Tatu Tuominen copies and modifies the imagery of the 16th-century printmaker Dirk Volkertsz Coornhert’s Twelve Patriarchs print series. Tuominen has reproduced some of the figures in the series by tracing their lines on the wall with ink. In this way the historical idea of man is brought in a dialogue with the present time.
Even though the figures depicting virtues of antiquity, stories of the Bible and idealism of the Renaissance seem odd, grotesque and comical now, some things seems not to have changed in half a millennium: a male figure represents humanity, man subordinates other species to his own aspirations, and in the background there is a war going on.
Tatu Tuominen “The Crown of God’s Creation – Reuben and Levi sitting on animals (after Dirk Volkertsz Coornhert)”, 2023, acrylate and acrylic ink on wall, 260 x 485 cm, Galleria Huuto, Kalasatama, Helsinki, Photo: Tatu Tuominen
Graphica Creativa 2019 – Hereafter 15. kansainvälinen grafiikkatriennaali Jyväskylän taidemuseossa 27.9.–1.12.2019
Graphica Creativa 2019 – Hereafter -näyttelyyn on kutsuttu taideyliopistot kolmesta maanosasta ja neljästä kaupungista: Helsingistä, Oslosta, Tokiosta ja Edmontonista, Kanadasta. Pääosassa ovat taidegrafiikan opiskelijat, jotka tuottavat näyttelyyn omat projektinsa heille itselleen tärkeistä teemoista, kuten kehon ja teknologian rajanpinnoista, maailman tilasta, ihmisen tulevaisuudesta maapallolla. Opiskelijatöiden lisäksi esillä on professorien ja opettajien teoksia.
Tatu Tuominen on mukana näyttelyssä yhteisteoksella kolmen muun Kuvataideakatemian opettajan Ari Pelkosen, Annu Vertasen ja Laura Vainikan kanssa.
Ari Pelkonen, Tatu Tuominen, Laura Vainikka ja Annu Vertanen: “Kuvitellut maisemat – Unwrapped Valleys”; 2019, installaatio: syväpainovedokset, prosessin materiaali, painolaatat ja haapapuinen rakenne; koko vaihtelee; Photo: Ari Pelkonen
Nykytaiteeseen keskittyvän verkkojulkaisun Editmedian Rosa Kuosmanen kirjoittaa 21.3.2018:
“PRINT(MAKING) IS NOT DEAD – NYKYTAIDEGRAFIIKKA TÄNÄÄN
SICissä avautunut seitsemän nykytaiteilijan ryhmänäyttely The Eagle Has Landed kysyy, mitä on taidegrafiikka tänään. Teokset testaavat ja venyttävät taidemuodon konventioita ja rajoja, liukuen eri esitystapojen ja tekniikoiden välillä. Niinpä se saa myös pohtimaan, onko taiteenlajien rajojen hämärtyessä nykytaidegrafiikkaa ylipäätään mahdollista kategorisoida omaksi taiteenalakseen?
(kuva: SIC/Tuomas Linna, 2018)
Perinteinen taidegrafiikka tunnutaan usein asetettavan johonkin taidekäsityön ja kuvataiteen väliselle harmaalle alueelle. Ainakin nykytaidegrafiikan suuntauksiin vihkiytymättömällä mielikuva on pitkään nojannut yksipuoliseen ajatukseen kaksiulotteisesta, esitystavoiltaan konventionaalisesta – ja huokeammasta – taiteenlajista. Taidegrafiikka vaikuttaa edelleen jääneen uniikkia taideteosta glorifioivalla nykytaidekentällä vähemmälle huomiolle, osittain juuri painokuvan ja vedosten monistusmahdollisuuden vuoksi. Kuvan loputtoman monistamisen, jatkuvan uudelleen muokkauksen, hajottamisen ja lainaamisen aikakaudella digitaalisen ja analogisen, alkuperäisen ja reproduktion väliset rajanvedot kuitenkin hämärtyvät entisestään. Taidegrafiikka ei ole tässä poikkeus.
Digitaalinen murros on demokratisoinut suuritöistä manuaalista työstämistä ja kallista painolaitteistoa, työvälineitä ja painopajoja edellyttävää taidelajia. Taidegrafiikan suosio nykytaiteilijoiden keskuudessa tuntuu kasvaneen, ja grafiikasta on tullut monien uusien tekijöiden päämedium. Samalla monet tekijät liikkuvat sujuvasti taiteen, suunnittelun ja esimerkiksi kuvituksen rajapinnoilla. Suomessa nykytaiteen museoihin nykytaidegrafiikka tekee isommassa mittakaavassa vielä tuloaan, mutta galleriakentällä sen uudet ilmenemismuodot saavat yhä enemmän tilaa myös grafiikkaan keskittyvien tilojen ulkopuolella. Viimeistään uniikkeja vedoksia ja pieniä editiomääriä suosivien ja tekniikoita kokeilevasti yhdistelevien tekijöiden myötä taidegrafiikka on alettu mieltää tasavertaiseksi nykytaiteen lajiksi.
Konsta Ojalan SICiin kuratoima näyttely The Eagle Has Landed osoittaa, että nykytaidegrafiikka on kaikkea muuta(kin) kuin kaksiulotteisia painokuvia. Se kurkottaa voimakkaasti muiden nykytaidelajien suuntaan yhdistäen taidegrafiikan menetelmillä toteutettuja elementtejä veistokseen, performanssiin, käsitteellisiin lähtökohtiin ja installaatioon. Materiaalisuus ja tilallisuus ovat näyttelyssä vahvasti läsnä. Teokset testaavat taidegrafiikan konventioita ja rajoja, ja näyttelyssä niitä katsookin ennen kaikkea useiden tekniikoiden ja esitystapojen välillä orgaanisesti ja vapaasti liikkuvana nykytaiteena. Siksi mietityttääkin, onko taidemuotojen rajojen hämärtyessä taidegrafiikkaa ylipäätään tarpeellista, tai mahdollista, kategorisoida omaksi taiteenalakseen? Liika taidelajin määrittämiseen juuttuminen myös helposti häiritsee tai dominoi itsenäisten teosten sisältöjen tarkastelua.
(kuva: SIC/Tuomas Linna, 2018)
Inma Herrera on työskentelyssään, kuten reilu vuosi sitten Huudossa esitetyssä hienossa Transitional Magnetism -näyttelyssä voimakkaasti kyseenalaistanut grafiikan määrityksen pelkkänä painokuvaan nojaavana taidemuotona. Herrera on näyttelyissään yhdistänyt taidegrafiikkaa esineteoksiin ja myös käsitteellistänyt sitä käyttäen grafiikkavälineistöä ja -materiaaleja kuten arabikumia teoksissaan objektinomaisena raaka-aineena. SICissä nähtävässä Towards Samadhi III -installaatiossa tilallinen monotypiavedos yhdistyy veistokseen ja ääniteokseen.
(kuva: SIC/Tuomas Linna, 2018)
Tatu Tuomisen teokset vaikuttavat ensikatsomalta perinteisiltä rakennuspiirrustuksilta, mutta niiden dekonstruoitu kuva-aihe muovaakin uudenlaisia modernistisia arkkitehtuuriutopioita. Sekä kollaasitekniikalla kerrostettu teos sarjasta On the Future of Architecture Since 1889 (Institute) että kuivaneulatekniikalla toteutettu Carceri Contemporanei (Säynätsalon kunnantalo) -sarja kommentoivat modernistisia ihanteita hajottaen ja uudelleen rakentaen teoksen kuvaelementtejä.
Viime vuonna Sinnessä esitetty Inka Bellinnäyttely Synchronicity oli Sinnen ensimmäinen taidegrafiikkaa esittelevä näyttely. Siinä konemaisesta painojäljestä ja minimalistisista kuva-aiheista rakentui kiinnostava ja huolellisesti tematisoitu kuva tekoälyn piirtämästä tulevaisuuden maailmasta. Alkuvuonna Artekilla nähty Vuoden graafikko 2018 -palkintonäyttely Zanni koostui reliefimäisistä teoksista, jotka suhtautuivat grafiikanlehtiin enemmänkin veistosmaisina, värejä ja tekstuureja korostavina esineteoksina. Myös The Eagle Has Landed -näyttelyssä Bellin teokset Moulting I & IIilahduttavat kekseliäisyydellään. Paperia kolmiulotteisesti venyttävissä serigrafiateoksissa tilallisuus asettuu keskiöön, kun itse painojäljestä jää ainoastaan häivähdys näkyviin.
Idun Baltzerserin suurikokoiset, kankaalle toteutetut puupiirrokset kuvaavat nuoria huppariasuisia, poispäin katsojan tarkastelusta kääntyneitä tyttöjä. Materiaalisuus pääsee oikeuksiinsa lähes koko seinän korkuisessa teoksessa, jonka edessä tuntuu pieneltä. Baltzerserin tyttöhahmot omat kääntyneet kohti omaa maailmaansa, jonne katsojaa ei ole kutsuttu mukaan. Perinteinen tekniikka yhdistyy ajattomuudessaan sekä menneeseen että tulevaa kurkottavaan kuva-aiheeseen.
Konsta Ojalan serigrafiaa ja maalausta yhdistävässä, neonväreissään silmissä särisevässä teoksessa Adventures paperi valuu vähitellen kankaaksi, eikä katsoja erota mistä toinen tekniikka alkaa ja toinen päättyy.
Näyttelyn tekijät lähestyvät taidegrafiikkaa kokeellisesti, venyttäen ja muokaten painettua kuvaa ja sen käsitettä, kuin päämäärätietoisesti pyrkien pois kaksiulotteisuuden ja vanhentuneiden käsitysten painolastin alta. Ryhmänäyttelystä huokuu vapautunut, kokeileva ja kollektiivinen tunnelma, joka sopii hyvin mielikuvaan taidegrafiikan tekemisen yhteisöllisyydestä. Teosten sisällöllisen vaihtelevuuden ja aiheiden moninaisuus saa kuitenkin pohtimaan, riittääkö pelkkä erilaisten painomenetelmien käyttö näyttelyn temaattisesti yhdistäväksi tekijäksi? Kaikilta tekijöiltä näkisi mieluusti samalla enemmän teoksia, jotka representoisivat tekijänsä työskentelyä ja siinä käsiteltävää tematiikkaa laajemmin.”
