Toimittaja Helen Korpak kirjoittaa artikkelissaan Berättelser om människans behov av berättelser Hufvudstadsbladetissa (HBL 14.1.2023) Tatu Tuomisen näyttelystä Death in All Fields, jonka hän sitoo temaattisesti yhteen samanaikaisen Haidi Motolan Esperia Ill: Haifa: Umm al-Gharib -näyttelyn kanssa.
“Kauniiden kuvien dekonstruoiminen on kirjaimellinen mutta tehokas tapa havainnollistaa pirstoutunutta nykymaailmaamme. – – Jopa kaikkein rajoitetuimmista aiheista löytyy suuria kysymyksiä.”
“Att dekonstruera fagra bilder är ett bokstavlig men fungerande sätt att illusträra vår splittrade samtida värld. – – Även i de mest avgränsade av ämnen finns de stora frågorna att finna.”
Toimittaja Harri Mäcklin suosittelee Helsingin Sanomien Kulttuurisivuilla Death In All Fields -näyttelyä (HS 15.1.2023):
Pysyvää ja muuttuvaa TATU TUOMISEN etsaukset näyttävät uusilta versioilta 1600-luvun taidegrafiikasta, mutta kyse on paljosta muustakin kuin pelkästä kopioinnista. Jäljittelemänsä kuvat Tuominen on löytänyt netistä ja valmistanut teoksensa tietokoneen avulla. Kuolemaa käsittelevien teosten aihe on ikiaikainen, mutta samalla näyttely kertoo tekniikan ja tiedonvälityksen kehityksestä.
Tatu Tuominen: detail of series A Fine Layer of Street Dust, 2022, serigraphy and street dust on paper, photo: Tatu Tuominen, 2022 (source photo Harri Ahola, 1979)
Kalasataman seripajan Paja galleria sijaitsee uuden asuinalueen työmaan laidalla, entisellä Sörnäisten teollisuusalueella. Alue oli laitakaupunkia vielä 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä, mutta on nyt nopeasti muuttumassa osaksi Kalasataman keskustaa. Paja galleriassa 2.12. avautuva Tatu Tuomisen näyttely Hento kerros katupölyä tuo esiin Vanhankaupunginlahden rantojen teollista historiaa.
Tuomisen teoskokonaisuuden lähteenä on valokuvaaja Harri Aholan vuonna 1979 helikopterista ottama kuvasarja nuohoojasta, joka istuu kahareisin läheisen Kyläsaaren jätteenpolttolaitoksen korkean savupiipun reunalla ja katsoo suoraan kameraan. Kuvasarja on osa Helsingin kaupunginmuseon verkossa olevaa laajaa valokuvakokoelmaa. Savupiippu purettiin vuonna 1988, ja Kyläsaari on jäänyt kahden kasvavan asuinalueen väliin.
Näyttelyyn valitut kaksi kuvaa ovat samasta kohteesta, mutta otettu sekunnin kymmenesosien viiveellä toisistaan. Ne muodostavat tilaan kahden ruudun liikkuvan kuvan teoksen. Toinen kuvista heijastuu seinään 70-luvulta peräisin olevalta piirtoheittimeltä, johon se on kaiverrettu laserilla. Toisen kuvan kohdevalo poimii esiin näyttelytilasta. Se on hiekalla ja pölyllä painettu grafiikanvedos. Tomu on harjattu talteen Kyläsaarenkadulta läheltä vanhan jätteenpolttolaitoksen savupiipun tynkää. Ajatuksena on, että tuo tomu sisältää edelleen jossain muodossa jätteen polttamisesta muinoin syntynyttä karstaa. Tuntemattomaksi jäänyt nuohooja ja hävinnyt savupiippu elävät teoksessa edelleen.
Näyttely on parhaimmillaan klo 15.30 jälkeen hämärän laskeuduttua.
Avajaiset perjantaina 2.12. klo 17–19. Tervetuloa!
Tatu Tuominen Hento kerros katupölyä – A Fine Layer of Street Dust Paja galleria Kalasataman seripaja, Vanha talvitie 9, Helsinki 2.12.–29.12.2022 ma–pe 10–17 (Mon to Fri 10 a.m.–5 p.m.) ja la 17.12. klo 16–18 (and Sat Dec 17th 4–6 p.m.)
Paja gallery of Kalasataman seripaja screenprinting workshop is located beside the construction site of a new residential block, in the former Sörnäinen industrial area. In the first decade of the 21st century the area was still at edge of the populated city but is now rapidly becoming part of the center of Kalasatama. In Paja gallery Tatu Tuominen’s exhibition A Fine Layer of Street Dust is opening on December 2nd. Tuominen brings out the industrial history of the shores of Vanhankaupuginlahti.
The source images of Tuominen’s work is a series of photos taken by photographer Harri Ahola from a helicopter in 1979. They depict a chimney sweeper sitting astride on the rim of the tall chimney of the nearby Kyläsaari waste incineration plant and looking directly into the camera. The photo series is part of the Helsinki City Museum’s extensive online photo collection. The chimney was demolished in 1988, and now Kyläsaari is stuck between two growing residential areas.
The two pictures selected for the exhibition are of the same object, but shot with tenths of a second in between them. They form a two-frame moving image in the space. One of the images is reflected on the wall from a 70s overhead projector, on which it is engraved with a laser. The spotlight picks out the second picture in the exhibition space. It is a serigraphy printed with sand and dust. This grit has been collected from Kyläsaarenkatu near the chimney stub of the old waste incineration plant. The material still contains, in some form, particles of burned waste of the past. The unidentified chimney sweeper and the lost chimney still live on in the work.
The exhibition is at its best after 3:30 p.m., after dusk. Welcome!
Vernissage on Friday December 2nd 5–7 p.m. Welcome!
Näyttely on toteutettu Suomen kulttuurirahaston Ilta ja Pentti Kaskipuron rahaston apurahan tuella. The exhibition has been supported by The Finnish Cultural Foundation’s Ilta and Pentti Kaskipuro Fund.
Tatu Tuominen: Valomerkki rannalta, 2019, photo: Visa Knuuttila
(English below)
Tatu Tuomisen väliaikainen julkinen taideteos Valomerkki rannalta käsittelee alueen lähivesien kalastajayhdyskunnan värikästä historiaa. Teos julkistetaan torstaina 10.10. klo 18.00–19.30 yhdessä Pasi Rauhalan Flamigos-teoksen kanssa. Tapaaminen on Capellan puistotiellä Kulosaaren sillan alla klo 18.00. Taiteilijat ovat läsnä tilaisuudessa. Lisäksi tietokirjailija Eero Haapanen pitää puheenvuoron Valomerkki rannalta -teokseen liittyen.
Tatu Tuomisen (s. 1975) kaksiosainen teos Valomerkki rannalta luotaa Kalasataman lähialueiden historiaa merenkäynnin ja laitakaupungin arjen näkökulmista. Teoksen ensimmäinen osa on valoteos, joka viittaa merenkävijöiden ja rannalla olijoiden tapaan tapaan viestiä toistensa kanssa valomerkein. Se näkyy Asunto-osakeyhtiö Kalasataman Fiskarin ylimmistä ikkunoista Sompasaarenkanavan ympäristössä liikkuville. Ohjelmoitu valoteos on nähtävissä (kahdenkymmenen minuutin välein) iltaisin klo 19–22 vuoden 2020 helmikuun loppuun saakka. Teoksen toisena osana taiteilija jakaa Sompasaareen loka–helmikuussa valmistuviin uusiin asuntoihin Eero Haapasen kirjoittaman tietokirjan Sörkan rysäkeisarit – kalastajia, ajureita ja salakuljettajia (Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2013). Kirja käsittelee Karlssonin kalastajasuvun tapahtumarikasta elämää Vanhankaupunginlahdella ja muualla Helsingissä 1800-luvun lopulta 1960-luvulle. Teos kertoo muun muassa alueella kieltolain aikaan harjoitetusta pirtun salakuljetuksesta ja sen ympärille kehittyneestä rikollisesta elämäntavasta. Kirja paljastaa myös, kuinka Helsinki ja sen asukkaiden arki ovat muuttuneet viimeisen sadan vuoden aikana.
Rakentuva Kalasatama lähialueineen saa tulevina vuosina runsaasti uutta julkista taidetta. Flamigos ja Valomerkki rannalta ovat ensimmäisiä tilapäisiä taideteoksia, jotka on toteutettu alueelle Helsingin kaupunginkanslian, kaupunkiympäristön toimialan ja HAM Helsingin taidemuseon yhteistyönä. Teokset ovat osa Kalasataman ympäristötaidehanketta, jonka avulla toteutetaan pysyvää ja väliaikaista taidetta sekä tapahtumia. Ympäristötaidehanke rahoitetaan alueen rakennuttajilta perittävällä kerrosneliökohtaisella maksulla.
Tatu Tuominen’s public artwork on display in Kalasatama in Helsinki October 1, 2019 until February 29th, 2020
Valomerkki rannalta Tatu Tuominen’s temporary work of public art will be completed in Kalasatama in Helsinki. The work examines the colourful history of the local fishing community. The work will be revealed on location alongside Pasi Rauhala’s Flamigos on Thursday 10 October 6–7.30 pm. We will start at Cappellan puistotie under Kulosaari Bridge 6.00 pm at the site of Flamigos. The artists will be present at the event. Author Eero Haapanen will also give a speech on Valomerkki rannalta.
Tatu Tuominen’s (b. 1975) two-part work Valomerkki rannalta examines the local history of Kalasatama and adjacent areas from the point of view of seafaring and everyday life on the outskirts of town. The first part of the work is a light work that refers to the way seafarers and people on the shore communicated. It can be seen at the top windows of housing company Kalasataman Fiskari by those walking around in the Sompasaari canal area. The programmed light work will light up every twenty minutes in the evenings between 7 and 10 pm until the end of February 2020. The second part of the work consists of the artist distributing the Sörkan rysäkeisarit – kalastajia, ajureita ja salakuljettajia(Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2013) non-fiction book by Eero Haapanen to the new flats completed in Sompasaari during the temporary light work. The book discusses the eventful life of the Karlsson fishing family in Vanhankaupunginlahti bay and elsewhere in Helsinki from the late 19th century to the 1960s. The work covers the likes of local spirit smuggling during the prohibition and the criminal lifestyles born around it. The book also reveals how Helsinki and the everyday lives of its residents have changed during the past hundred years.
Kalasatama, which is now being developed, will be receiving plenty of new public art works in the coming years. Flamigos and Valomerkki rannalta are the first temporary artworks that have been implemented in cooperation between the City of Helsinki Executive Office, the Urban Environment Division and HAM Helsinki Art Museum. The works are part of the Kalasatama environmental art project, which facilitates the realisation of temporary and permanent art works as well as events. The environmental art project is funded by a floor square metre-based fee charged to contractors in the area.
Tatu Tuominen invited in Aalto University’s School of Business building staircase art competition
New artwork will be located in the newest building on campus.
The invited art competition seeks to find exceptional and feasible proposals for artworks to be
situated in three staircase spaces at the School of Business building in Otaniemi, Espoo. Five artists and artist groups were invited to take part in the competition: IC 98, Pekka Paikkari, Riikka Puranen, Praneet Soi and Tatu Tuominen.
The competition invites proposals for three staircases. Image: Roope Kiviranta / Aalto-yliopisto
‘Art is an intrinsic part of our built environment at Aalto University. We encounter and experience art in diverse locations including indoor and outdoor public spaces, but also in more private spaces such as offices and meeting rooms,’ sanoo Anna Valtonen, Aalto University’s Vice President for Arts of Creative Practices.
Successful proposals will follow the art concept of the School of Business and the vision of public art at Aalto University. The competitors may suggest art works to either one or three staircases. Deadline for proposals is 30 April 2019 and the results of the competition will be published in May 2019.
“Satujen palatsit on lattiateossarja, joka sijoittuu eri puolille kolmikerroksista päiväkotirakennusta. Teoksen pyrkimyksenä on aiheuttaa pieni häiriö kronologiseen aikajatkumoon ja vallan hierarkioihin siirtämällä näyttäviä taide- historiallisia lattioita menneisyydestä ja vieraista maista tähän päivään helsinkiläisen päiväkodin arkeen.”
Nykytaiteeseen keskittyvän verkkojulkaisun Editmedian Rosa Kuosmanen kirjoittaa 21.3.2018:
“PRINT(MAKING) IS NOT DEAD – NYKYTAIDEGRAFIIKKA TÄNÄÄN
SICissä avautunut seitsemän nykytaiteilijan ryhmänäyttely The Eagle Has Landed kysyy, mitä on taidegrafiikka tänään. Teokset testaavat ja venyttävät taidemuodon konventioita ja rajoja, liukuen eri esitystapojen ja tekniikoiden välillä. Niinpä se saa myös pohtimaan, onko taiteenlajien rajojen hämärtyessä nykytaidegrafiikkaa ylipäätään mahdollista kategorisoida omaksi taiteenalakseen?
(kuva: SIC/Tuomas Linna, 2018)
Perinteinen taidegrafiikka tunnutaan usein asetettavan johonkin taidekäsityön ja kuvataiteen väliselle harmaalle alueelle. Ainakin nykytaidegrafiikan suuntauksiin vihkiytymättömällä mielikuva on pitkään nojannut yksipuoliseen ajatukseen kaksiulotteisesta, esitystavoiltaan konventionaalisesta – ja huokeammasta – taiteenlajista. Taidegrafiikka vaikuttaa edelleen jääneen uniikkia taideteosta glorifioivalla nykytaidekentällä vähemmälle huomiolle, osittain juuri painokuvan ja vedosten monistusmahdollisuuden vuoksi. Kuvan loputtoman monistamisen, jatkuvan uudelleen muokkauksen, hajottamisen ja lainaamisen aikakaudella digitaalisen ja analogisen, alkuperäisen ja reproduktion väliset rajanvedot kuitenkin hämärtyvät entisestään. Taidegrafiikka ei ole tässä poikkeus.
Digitaalinen murros on demokratisoinut suuritöistä manuaalista työstämistä ja kallista painolaitteistoa, työvälineitä ja painopajoja edellyttävää taidelajia. Taidegrafiikan suosio nykytaiteilijoiden keskuudessa tuntuu kasvaneen, ja grafiikasta on tullut monien uusien tekijöiden päämedium. Samalla monet tekijät liikkuvat sujuvasti taiteen, suunnittelun ja esimerkiksi kuvituksen rajapinnoilla. Suomessa nykytaiteen museoihin nykytaidegrafiikka tekee isommassa mittakaavassa vielä tuloaan, mutta galleriakentällä sen uudet ilmenemismuodot saavat yhä enemmän tilaa myös grafiikkaan keskittyvien tilojen ulkopuolella. Viimeistään uniikkeja vedoksia ja pieniä editiomääriä suosivien ja tekniikoita kokeilevasti yhdistelevien tekijöiden myötä taidegrafiikka on alettu mieltää tasavertaiseksi nykytaiteen lajiksi.
Konsta Ojalan SICiin kuratoima näyttely The Eagle Has Landed osoittaa, että nykytaidegrafiikka on kaikkea muuta(kin) kuin kaksiulotteisia painokuvia. Se kurkottaa voimakkaasti muiden nykytaidelajien suuntaan yhdistäen taidegrafiikan menetelmillä toteutettuja elementtejä veistokseen, performanssiin, käsitteellisiin lähtökohtiin ja installaatioon. Materiaalisuus ja tilallisuus ovat näyttelyssä vahvasti läsnä. Teokset testaavat taidegrafiikan konventioita ja rajoja, ja näyttelyssä niitä katsookin ennen kaikkea useiden tekniikoiden ja esitystapojen välillä orgaanisesti ja vapaasti liikkuvana nykytaiteena. Siksi mietityttääkin, onko taidemuotojen rajojen hämärtyessä taidegrafiikkaa ylipäätään tarpeellista, tai mahdollista, kategorisoida omaksi taiteenalakseen? Liika taidelajin määrittämiseen juuttuminen myös helposti häiritsee tai dominoi itsenäisten teosten sisältöjen tarkastelua.
(kuva: SIC/Tuomas Linna, 2018)
Inma Herrera on työskentelyssään, kuten reilu vuosi sitten Huudossa esitetyssä hienossa Transitional Magnetism -näyttelyssä voimakkaasti kyseenalaistanut grafiikan määrityksen pelkkänä painokuvaan nojaavana taidemuotona. Herrera on näyttelyissään yhdistänyt taidegrafiikkaa esineteoksiin ja myös käsitteellistänyt sitä käyttäen grafiikkavälineistöä ja -materiaaleja kuten arabikumia teoksissaan objektinomaisena raaka-aineena. SICissä nähtävässä Towards Samadhi III -installaatiossa tilallinen monotypiavedos yhdistyy veistokseen ja ääniteokseen.
(kuva: SIC/Tuomas Linna, 2018)
Tatu Tuomisen teokset vaikuttavat ensikatsomalta perinteisiltä rakennuspiirrustuksilta, mutta niiden dekonstruoitu kuva-aihe muovaakin uudenlaisia modernistisia arkkitehtuuriutopioita. Sekä kollaasitekniikalla kerrostettu teos sarjasta On the Future of Architecture Since 1889 (Institute) että kuivaneulatekniikalla toteutettu Carceri Contemporanei (Säynätsalon kunnantalo) -sarja kommentoivat modernistisia ihanteita hajottaen ja uudelleen rakentaen teoksen kuvaelementtejä.
Viime vuonna Sinnessä esitetty Inka Bellinnäyttely Synchronicity oli Sinnen ensimmäinen taidegrafiikkaa esittelevä näyttely. Siinä konemaisesta painojäljestä ja minimalistisista kuva-aiheista rakentui kiinnostava ja huolellisesti tematisoitu kuva tekoälyn piirtämästä tulevaisuuden maailmasta. Alkuvuonna Artekilla nähty Vuoden graafikko 2018 -palkintonäyttely Zanni koostui reliefimäisistä teoksista, jotka suhtautuivat grafiikanlehtiin enemmänkin veistosmaisina, värejä ja tekstuureja korostavina esineteoksina. Myös The Eagle Has Landed -näyttelyssä Bellin teokset Moulting I & IIilahduttavat kekseliäisyydellään. Paperia kolmiulotteisesti venyttävissä serigrafiateoksissa tilallisuus asettuu keskiöön, kun itse painojäljestä jää ainoastaan häivähdys näkyviin.
Idun Baltzerserin suurikokoiset, kankaalle toteutetut puupiirrokset kuvaavat nuoria huppariasuisia, poispäin katsojan tarkastelusta kääntyneitä tyttöjä. Materiaalisuus pääsee oikeuksiinsa lähes koko seinän korkuisessa teoksessa, jonka edessä tuntuu pieneltä. Baltzerserin tyttöhahmot omat kääntyneet kohti omaa maailmaansa, jonne katsojaa ei ole kutsuttu mukaan. Perinteinen tekniikka yhdistyy ajattomuudessaan sekä menneeseen että tulevaa kurkottavaan kuva-aiheeseen.
Konsta Ojalan serigrafiaa ja maalausta yhdistävässä, neonväreissään silmissä särisevässä teoksessa Adventures paperi valuu vähitellen kankaaksi, eikä katsoja erota mistä toinen tekniikka alkaa ja toinen päättyy.
Näyttelyn tekijät lähestyvät taidegrafiikkaa kokeellisesti, venyttäen ja muokaten painettua kuvaa ja sen käsitettä, kuin päämäärätietoisesti pyrkien pois kaksiulotteisuuden ja vanhentuneiden käsitysten painolastin alta. Ryhmänäyttelystä huokuu vapautunut, kokeileva ja kollektiivinen tunnelma, joka sopii hyvin mielikuvaan taidegrafiikan tekemisen yhteisöllisyydestä. Teosten sisällöllisen vaihtelevuuden ja aiheiden moninaisuus saa kuitenkin pohtimaan, riittääkö pelkkä erilaisten painomenetelmien käyttö näyttelyn temaattisesti yhdistäväksi tekijäksi? Kaikilta tekijöiltä näkisi mieluusti samalla enemmän teoksia, jotka representoisivat tekijänsä työskentelyä ja siinä käsiteltävää tematiikkaa laajemmin.”
